Tutkimukset

Hedelmien, marjojen ja vihannesten käytön suhde tyypin 2 diabeteksen esiintymiseen suomalaisilla miehillä

Suomalaisilla miehillä tehdyn tutkimuksen mukaan hedelmät ja vihannekset, erityisesti marjat, voivat vähentää tyypin 2 diabetesriskiä. Eniten marjoja syövien henkilöiden sairastumisriski oli 35 % pienempi kuin vähiten marjoja käyttävien.

Tutkimuksen tausta ja tavoite

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että suurella hedelmien, marjojen ja vihannesten käytöllä on yhteyttä alentuneeseen riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen, mutta todisteita on vielä rajallisesti ja tutkimusta tarvitaan lisää.

Tässä tutkimuksessa arvioitiin hedelmien, marjojen ja vihannesten käytön ja tyypin 2 diabetekseen esiintymisen välistä suhdetta suomalaisilla miehillä.

Menetelmät

Tutkittavana oli 2332 miehen otos Kuopion sepelvaltimotaudin vaaratekijä ‐ tutkimusaineistosta. Miehet olivat iältään 42 – 60 ‐ vuotta eikä heillä ollut lähtötilanteessa (vuosina 1984 ‐ 1989) tyypin 2 diabetesta tai oiretta heikentyneistä paastoverensokeriarvoista. Hedelmien, marjojen ja vihannesten käyttö arvioitiin ruokapäivä ‐ kirjanpidolla. Tyypin 2 diabeteksen arvioinnissa käytettiin kyselylomakkeita, paastoverensokeri mittauksia, 2 ‐ h:n suun kautta nautitun glukoosin sietokykymittausta, ja diabeteksen lääkekustannusten korvausrekisteriä. Cox proportional hazards model (Coxin suhteellisen vaaran malli) menetelmällä arvioitiin hedelmien, marjojen ja vihannesten käytön ja tyypin 2 diabetekseen esiintymisen välistä suhdetta huomioiden tutkimuksen kohteina olleiden miesten ikä, painoindeksi, vyötärönympärysmitta, tupakointi, koulutus, fyysinen aktiivisuus, diabeteksen esiintyminen suvussa, ja energian ja alkoholin käyttömäärä. 

Tutkitut elintarvikkeet ryhmiteltiin seuraavasti: 1) Vihannesryhmä sisälsi vihannesten, vihannesmehujen ja juuresten tuoretuotteet, pakaste ‐ ja säilyketuotteet. Perunat eivät sisältyneet tähän ryhmään, sillä niiden energia ‐ ja hiilihydraattisisältö poikkeaa muista vihanneksista. 2) Ristikukkaisiin vihanneksiin sisältyi kukka ‐ , ruusu ‐ , parsa ‐ , lehti ‐ , kyssä ‐ , kerä ‐ , puna ‐ ja kiinankaali. 3) Vihreisiin lehtivihanneksiin sisältyi pinaatti, jäävuorisalaatti, salaatti, lehtisalaatti, persilja ja nokkonen. 4) Hedelmiin sisältyi tuoreet, kuivatut hedelmät ja hedelmäsäilykkeet. 5) Marjoihin kuuluivat tuoreet ja pakastetut marjat, puolukkasurvos ja –hillo. Puolukat sisällytettiin tähän ryhmään, koska ne olivat usein itse tehtyjä ja ravintoarvoltaan parempia kuin muut hillot. 6) Muut hillo ‐ ja marjatuotteet käsittivät kaikki muut marja ‐ ja hedelmäpohjaiset tuotteet. 6) Hedelmä ‐ ja marjamehut sisälsivät kaikki hedelmä ‐ ja marjapohjaiset mehut.

Tulokset

Keskimääräinen seuranta ‐ aika oli 19 vuotta, jolloin tutkimusaineistossa ilmeni 432 uutta tyypin 2 diabetestapausta. Tutkituista elintarvikkeista marjoilla havaittiin tyypin 2 diabetesta ehkäisevää vaikutusta, sillä eniten marjoja syövien henkilöiden sairastumisriski oli 35 % pienempi kuin vähiten marjoja käyttävien. Hedelmien, hedelmä ‐ tai vihannesmehujen tai vihannesten käytöllä ei havaittu vaikutusta tyypin 2 diabeteksen suhteen. Vihreiden lehtivihannesten vaikutusta ei voitu arvioida, sillä niiden käyttö oli tutkimuksen kohderyhmässä liian vähäistä.

Johtopäätös

Hedelmät ja vihannekset, erityisesti marjat, voivat vähentää tyypin 2 diabetesriskiä miehillä. Marjojen sisältämät fenoliset yhdisteet on todettu sokeriaineenvaihduntaa edistäviksi yhdisteiksi jo aiemmissa tutkimuksissa mm.

  • Törrönen R, Kolehmainen M, Sarkkinen E, Mykkänen H, Niskanen L. Postprandial glucose, insulin, and free fatty acid responses to sucrose consumed with blackcurrants and lingonberries in healthy women. Am J Clin Nutr 2012;96:527–33.
  • Törrönen R, Sarkkinen E, Niskanen T, Tapola N, Kilpi K, Niskanen L. Postprandial glucose, insulin and glucagon ‐ like peptide 1 responses to sucrose ingested with berries in healthy subjects. Br J Nutr 2012;107: 1445–51.

 

Tiivistelmä laadittu Luonnosta lautaselle II ‐ hankkeessa 24.2.2014, Arktiset Aromit ry.

Avainsanat:
marjat  kohorttitutkimukset  diabetes  kasvikset 


Takaisin