Tiedotteet

Metsämarjojen vienti kasvaa edelleen

Arktiset Aromit ry
Tiedote

Metsämarjojen kaupallinen poiminta on 2000-luvulla Suomessa lähes kaksinkertaistunut. Tämä on mahdollistanut metsämarjojen viennin kasvun. Viime vuonna metsämarjoja vietiin pakastettuina ja tuoreina yli 9,7 miljoonaa kiloa. Viennin arvo oli runsaat 22 miljoonaa euroa. Arktiset Aromit ry:n tullitilastoista kokoamiin lukuihin sisältyvät vain tuoreiden ja pakastettujen marjojen vienti. Erityisesti mustikan vienti on lisääntynyt myös pidemmälle jalostetuissa tuotteissa. Näitä lukuja ei kuitenkaan suoraan löydä tullitilastoista. Marjatuotteiden kokonaisviennin arvo yltää yli 30 miljoonaan euroon.

Pakastetun puolukan viennin määrä oli viime vuonna yli 6,2 miljoonaa kiloa ja arvo 9,4 miljoonaa euroa. Lukemat sisältävät pienessä määrin myös lakan, karpalon ja variksenmarjan vientiä, jotka kuuluvat puolukan kanssa samaan tullinimikkeistöön. Puolukan viennin kohdemaita oli kaksikymmentä. Näistä tärkeimmät olivat Ruotsi, Saksa, Itävalta, Liettua, Belgia ja Portugali. Pakastepuolukan vientimäärä osoittaa, että siitä pääosa viedään raaka-aineeksi kansainväliselle teollisuudelle. Puolukan viennille on viime vuosina saatu lisää kohdemaita erityisesti EU:n sisämarkkinoilta.

Pakastettua mustikkaa vietiin viime vuonna runsaat 3,5 miljoonaa kiloa lähes 9,3 miljoonan euron arvosta. Pakastetun mustikan vienti teollisuuden raaka-aineeksi on jonkin verran vähentynyt, koska marjaa on kyetty Suomessa jalostamaan myös lisäarvotuotteiksi. Pakastetun mustikan viennin kohdemaita oli yhdeksän. Näistä ylivoimaisesti tärkein oli Kiina. Seuraavina tulevat Japani ja Ruotsi.

Tuoreena puolukkaa vietiin yli 1,4 miljoonaa kiloa runsaan 1,9 miljoonan euron arvosta. Vienti kohdentui melkein kokonaan Ruotsiin. Myös tuoretta mustikkaa vietiin Ruotsiin vajaa 1,3 miljoonaa kiloa, arvoltaan noin kaksi miljoonaa euroa. Ruotsi on onnistunut jalostamaan metsämarjat Suomea paremmin. Osasyynä tähän on IKEA, joka on Ruotsin suurin elintarvikeviejä ja ruotsalaiset marjatuotteet ovat heidän myymälöissään myynnissä kaikkialla maailmassa.

Metsämarjojen kansainvälisen kysynnän kasvaessa myös niiden kotimaan kysyntä on kasvanut. Kuluttajapakastettujen metsämarjojen myynti elintarvikekaupoissa on kymmenen vuoden aikana lähes kolminkertaistunut. Myös elintarvike- ja alkoholijuomateollisuus on kehittänyt tuotteita, joissa metsämarjat tuovat lisäarvoa. Marjojen ja sienten viennissä on silti edelleen tarvetta kehittää uusia lisäarvotuotteita ja saada tällä tavoin vientituloja ja työtä Suomeen. Metsämarjoilla on tärkeä merkitys mielikuvatekijänä myös muista raaka-aineista valmistetuissa tuotteissa.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Simo Moisio,
Arktiset Aromit ry, puh. 040-5801186

 

 

Takaisin